Amatöörit

Alex Hietala ja Elina Nummenpää Lyöntipelin Suomen mestareiksi

Lyöntipelin Suomen mestaruudet ratkesivat lauantaina Aura Golfissa. Kullo Golf Clubin Alex Hietala voitti miesten ja Elina Nummenpää naisten mestaruuden. Erityisgolfarien Suomen mestaruuden voitti Karelia Golfin Petri Takkunen.

Miesten kilpailussa kultataistelu oli tiukka. Kolmen lyönnin johdosta lauantain kierrokselle lähtenyt Hietala pelasi päätöspäivänä tuloksen 70, mutta takaa tullut Lauri Ruuska löi taululle tuloksen 65. 72 reiän jälkeen molemmat olivat yhteistilanteessa -10, ja voitto ratkaistiin uusinnassa. Pitkiä uusintoja ei tarvittu, sillä Hietalan par riitti voittoon ensimmäisellä uusintareiällä, kun viime vuonna lyöntipelikultaa voittanut Ruuska teki bogeyn uusintareikänä toimineella Aura Golfin 18:nnella reiällä.

Vielä amatöörinä pelaavalle Hietalalle SM-kulta oli jo toinen tällä kaudella, sillä Kullo Golfia edustava nuorukainen voitti myös alle 21-vuotiaiden lyöntipelin Suomen mestaruuden. Näin ollen hänellä oli itseluottamus hyvin kohdallaan jo ennen Aura Golfiin saapumistaan.

Peuramaa Golfin Veeti Mähönen otti pronssia (-8) tuloksella. Muut kärkipäähän sijoittuneet olivat Elias Haavisto (-7), Juuso Kahlos (-6) ja Santeri Lehesmaa (-5).

Naisten voittajasta ei ollut epäselvyyttä missään vaiheessa viimeistä päivää. Nokia River Golfin Elina Nummenpää oli tällä viikolla suorastaan suvereeni, sillä SM-hopeaa saavuttanut Krista Bakker (par) jäi yhdeksän lyönnin päähän. Hopeakamppailu oli todella tiukka, ja ratkaisu nähtiin viimeisellä viheriöllä, jossa Bakker teki parin, mutta Emilia Tukiainen (+1) teki harmikseen bogeyn.

Kilpailun neljäs oli Petra Salko (+2), ja viidennen sijan jakoivat Tiia Koivisto (+3) ja Jenna Mäihäniemi (+4).

Aura Golfissa golfoppinsa saanut Nummenpää sai jo toista kertaa nimensä Suomen mestarille annettavaan kiertopalkintoon. Edellisen Suomen mestaruutensa hän voitti vuonna 2009 ja seuraavana vuonna hän siirtyi ammattilaiseksi. Tässä välissä Nummenpää ei ollut SM-kilpailuihin osallistunut, joten paluu SM-areenoille oli täydellinen.

Kilpailujen tuloksiin pääsee näistä linkeistä. Miehet, Naiset, E-Miehet

Kuva: Raul Fall