Korhonen takaa-ajoasemissa viikonlopun kierroksille Intiassa

05 Petri Parviainen Qatar

Arkistokuva: Mikko Korhonen Qatar Masters

 

Kun toinen kierros Hero Indian Openista on vielä kesken, on Mikko Korhonen joutunut kärkeen nähden menettämään hieman asemiaan. Korhonen pelasi toisen kierroksen neljällä bogeylla ja kolmella birdiellä yksi yli parin (72), ja jakaa tällä hetkellä sijaa 15, yhteistuloksella -2(140).

Tänään aamuvarhaisella ykköstiiltä aloittanut Korhonen pelasi neljä ensimmäistä väylää parissa, kunnes viidennelle 166 metriselle par3 väylälle lipsahti päivän ensimmäinen bogey. Korhonen kuittasi kuitenkin erheensä heti, tekemällä kahdelle seuraavalle väylälle birdiet. Väylille 8 ja 9 tulleet peräkkäiset bogeyt nostivat kuitenkin etuysin tuloksen takaisin yksi yli par (37) tulokseen.

Takaysillä Korhonen nosti vielä itsensä par -tulokseen, kahdennentoista (par3) väylän birdiellä. Tämän jälkeen takaysillä parien lisäksi nähtiin ainoastaan neljännentoista väylän bogey, joten Mikon tulos oli lopulta yksi yli parin.

Korhonen ei ollut täysin tyytyväinen tämän päivän puttaamiseensa. ”Vähän jäi vaisu maku rundista. Osuin taas väyliin tosi hyvin, kerran jouduin lyömään poikittain takaisin väylälle. Eilen 28 puttia, tänään 34. Siinä suurin ero”, hän pohti kierroksen jälkeen.

Par5 väylillä on Korhosella parantamisen varaa. Kentällä on ainoastaan kaksi par5 väylää, jotka Korhonen on pelannut kahden kierroksen aikana yhteensä yksi yli parin, tehden kolme kertaa parin ja yhden bogeyn.

Viikonlopun kierroksilla Korhonen suunnittelee hyökkäävänsä juurikin näillä väylillä.

”On siellä pari par vitosta, joissa voi hyökätä. Nyt olen lyönyt niillä (8 ja 18) rautaa ulos, mutta tilanteen mukaan hyökätään. Enemmän se on lähestymisistä kiinni, keskiraudat mukille, niin tulosta syntyy. Pitää antaa mennä, eikä ruveta jarruttelemaan”, toteaa Korhonen lopuksi.

Tällä hetkellä kilpailun johtoon on yksin siirtynyt Bangladeshin Siddikur Rahman, kahden kierroksen yhteistuloksella -9(133). Toinen kierros on kuitenkin vielä kesken.

Artikkelin kuva: Petri Parviainen

Kommentit: Mikko Korhonen tiedote

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *