Mäihäniemi LET:n esikarsinnoissa Marokossa

Jenna 1

Arkistokuva: Jenna Mäihäniemi

Tämän kauden naisten reikäpelin Suomen Mestari ja lyöntipelin SM -hopeamitalisti, Master Golf Clubin 18 -vuotias Jenna Mäihäniemi, osallistui viikonloppuna 30.10.-2.11. Marokossa pidettyyn Ladies European Tourin esikarsintojen A lohkon kilpailuun.

Keskiviikkona kilpailun virallisena harjoituspäivänä, Mäihäniemi koki kovan takaiskun yhdessä useamman muun kilpasisaren kanssa. Ruokamyrkytys, ja koko kisa oli vaakalaudalle ennen kuin se ehti alkaakaan.

Mäihäniemi ei halunnut luovuttaa, vaan päätti kaikesta huolimatta osallistua kilpailuun. Omien sekä kilpailun lääkärin antamien droppien vaikutuksen myötä, Mäihäniemi sai kammettua itsensä torstaina kilpailun starttiin.

Kolmenkymmenen asteen helteessä, vatsataudissa pelannut Mäihäniemi joutui kuitenkin antamaan liikaa tasoitusta heti ensimmäisellä kierroksella. Tulos +10(82) ja sijoitus joukon häntäpäässä.

Kun ruoka ja juoma eivät tahtoneet seuraavienkaan päivien aikana pysyä sisällä, oli tarpeellinen tankkaus Mäihäniemelle vähintäänkin haasteellista. Mäihäniemi taisteli kuitenkin kolme seuraavaa kierrosta lukemiin (76,77,78) ja yhteistuloksellaan +25(313) jäi ainoastaan kolme lyöntiä karsintojen finaalipaikasta. Sijoittuen lopulta jaetulle 35 sijalle.

Vaikka putoaminen karsintojen finaalista oli Mäihäniemelle itselleen kova pettymys, oli jo kilpailuun starttaaminen osoitus nuoren naisen kovasta tahtotilasta ja asenteeesta. Tästäkin reissusta jäi varmasti roppakaupalla kokemusta tuleviin kilpailuihin.

Saksalaiset ottivat kaksoisvoiton. Sophia Popov kukisti niukasti lyönnillä, maanaisensa, amatöörin Olivia Cowanin. Kaksikko lähti neljännelle kierrokselle tasatilanteesta kärkipaikalta. Voittoratkaisu nähtiin lopulta viimeisellä reijällä, Cowanin sortuessa bogeyhin, teki Popov samaan aikaan vakuuttavan birdien. Popovin voittotulos oli -4(284).

Esikarsintojen A lohkosta karsintojen finaaliin jatkaa yhteensä 30 pelaajaa, kun australian Rebecca Green ja Ruotsin Anna Svenstrup jakoivat 29 sijan, tuloksella +22(310).

Seuraava suomalaisittain mielenkiintoinen karsintalohko B, pelataan Marokossa joulukuun 8.-11. Tuohon kilpailuun ovat ilmoittautuneet, Linda Henrikson, Leena Makkonen (am), Sanna Nuutinen, Oona Vartiainen ja Marika Voss.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *