Suomelle kaksi pronssia Spirit Cupissa

Finland0008Finland0007

Matilda Castrênin ja Emily Penttilän hurja loppukiri, nostivat Suomen naisten joukkueen pronssille Yhdysvalloissa Texasissa pelatussa The Spirit Internationalissa. Kilpailu pelattiin Best ball -pelimuotona ja suomalaiskaksikko teki kahdeksalle viimeiselle väylälle viisi birdietä ja pelasivat koko kierroksen lukemiin -6(66). 

Naiset jakoivat kolmannen sijan Espanjan, Ruotsin ja Japanin kanssa tuloksella -15(201). Kilpailun voitti Mexico tuloksella -21(195) ja hopeaa otti Englanti tuloksellaan -17(199). Naisten henkilökohtaisessa kilpailussa Emily Penttilä oli jaettu 10:s kymmenellä birdiellä ja Matilda Castrên jaettu 14:s yhdeksällä birdiellään.

Finland0006

Suomen toisen pronssimitalin otti henkilökohtaisessa kilpailussa Lauri Ruuska. Ruuska teki kolme kierrosta kestäneessä kilpailussa yhteensä 13 birdietä jolla irtosi pronssinen mitali. Kristian Kulokorpi teki henkilökohtaisessa kisassa neljä birdietä ja yhden eaglen.

Kokonaiskilpailussa, johon lasketaan miesten ja naisten Best ball tulokset yhteen, oli Suomi jaettu seitsemäs tuloksellaan -27(405). Kokonaiskilpailun voitti Yhdysvallat -38(394) tuloksellaan, Mexico oli lyönnin päässä -37(395) toinen ja Espanja otti kolmannen sijan tuloksella -33(399).

Suomen joukkueen naiset jatkavat syksyään Yhdysvalloissa yliopisto-opiskelujen ja golfin merkeissa, kun miehet alkavat keskittymään Euroopan kiertueen karsintojen toiseen vaiheeseen.

Kilpailun tuloksiin pääsee tästä.

Kuvat: Hugh Hargrove, The Spirit International Amateur Championship

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *